Trubaduuri Tampereella

Trubaduuri Tampereella on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen keikasta Tampereella huhtikuussa 2017. Kyseessä oli Skanskan tilaama esiintyminen Härmälänrannan talvitapahtumaan. Tilaisuudessa järjestettiin myös jääveistoskilpailu ja muuta ohjelmaa lapsille. Keikka alkoi jo puoliltapäivin sunnuntaina ja lähdin ajelemaan jo yhdeksän maissa Helsingistä. Saavuin yhdentoista aikaan paikalle ja tilaisuuden monet apulaiset häärivät sankoin joukoin keittämässä kahvia ja paistamassa lettuja jne. Yhteyshenkilöni näytti esiintymispaikkani joka oli kerhohuonemaisen rakennuksen isohko huone. Kasasin huoneen nurkkaan äänikamat Skanskan julisteen eteen ja odottelin tapahtuman alkua. Paikalle odotettiin paljon väkeä ja monia lapsiperheitä. Näin myös tapahtui, hiljaisen alun jälkeen porukkaa valui tonteille oikein mukavasti ja soitin heille leppoisaa taustamusaa. Ihmiset nauttivat hernekeittoa ja lättyjä, ja ideana oli nimenomaan se että he pääsivät nauttimaan antimista ja ruuasta lämpimissä sisätiloissa 🙂 Ulkona oli kuitenkin suhteellisen koleaa. Soittotilassa oli myös pari muuta juttua, ainakin Tampereen Marttojen infotiski sekä lähialueen kampaaja mainostamassa toimintaansa. Yleisö koostui perheistä ja vähän varttuneemmasta väestä. Taisin yhden lastenlaulunkin lurauttaa eräälle pikkupojalle 🙂 Soitin pääasiassa rauhallisempaa kamaa mitä yleensä keikoilla ja oli oikeastaan mukavaa vaihtelua itsellekin soittaa vähän harvemmin kuultuja ralleja. Esim Lionel Richien ”Easy” tuli soitettua, sitä olen viime kuukausina todella vähän soittanut, toki moneen kertaan trubaduuriurani alkuaikoina tuli esitettyä kyseinen mestariteos. Keikka kesti parisen tuntia ja tapahtuman lopussa tuomaroitiin paras jääveistos. Veistokset olivat todella hienoja, olin yllättynyt miten hyvää jälkeä oli saatu aikaan( tosin kuva ei anna oikeutta, todellisuudessa veistokset olivat paljon hienompia…)

Sain itsekin tauolla hernekeittoa ja ostin Marttojen tiskiltä yhden muurinpohjaletunkin, nammm..
Keikan jälkeen juttelin yhteyshenkilöni kanssa ja totesimme keikan ja tapahtuman onnistuneen hienosti. Mainitsin tehneeni Skanskalle aiemminkin keikkoja ja juttelimme eräästä kohteesta mikä on rakennettu Helsingin Pitäjänmäkeen. Olin siellä harjannostajaisissa esiintymässä ja höpöttelimme elävän musiikin positiivisesta vaikutuksesta tilanteissa missä on pönötysvaaraa. 

Kasasin kamppeet autoon ja lähdin hyvillä mielin neljän keikan viikon jälkeen ansaitulle vapaalle. Luvassa olisi jääkiekkoa ja unikoulua vauvan kanssa 🙂  Ensi viikolla taas juttua suomen suosituimmalla blogilla, pysykää kanavalla!