Trubaduuri Salossa

 

 

Trubaduuri Salossa on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen keikasta Salossa keväällä 2018. Kyseessä oli erään herrasmiehen 50-vuotisjuhlat ja minulla oli kunnia saada toimia trubaduurina. Muistaakseni aiemmin en ole Salossa juurikaan keikkaillut joten odotin iltaa innolla. Saavuin paikalle kolme varttia ennen showtimea ja kasasin kamat juhlatilan päätyyn. Reitti oli tuttu koska kävimme edellisenä kesänä mökkireissulla lähistöllä Mathildedalissa kavereiden kanssa. Kun saavuin paikalle sain kuulla että vieraat olivat ruksanneet ohjelmistostani biisejä joten minun ei tarvinnut tällä keikalla miettiä hirveästi että mitä kipaleita soitan 🙂 Kirjoitin ylös toivebiisit ja kävin niitä läpi ennen keikkaa. Joukossa oli muutamia ralleja joita en ollut soittanut miesmuistiin joten lyriikoita tuli selailtua puhelimesta ja palauteltua mieleen. Ensimmäinen biisi oli minulta yllätysnumero jonka lauloimme yhdessä ja sen perään soitin sovitusti Baddingia. Alkuvaiheessa keikkaa toivebiiseinä soitin ainakin Kari Tapiota(Olen suomalainen), Jukka Kuoppamäkeä( Sininen ja valkoinen) ja Jari Sillanpäätä(Satulinna). Ihmiset tulivat tanssimaan ja homma lähti käyntiin kivasti. Juhlatila oli kompakti sali jossa oli hyvä tanssitila ja pöytiä joissa vieraat pystyivät myös rupattelemaan.

Tauolla ”opettelin” lisää biisejä, Salolainen musiikkimaku on kyllä selkeästi erilainen kuin Helsinkiläinen. Sain kahvia ja pientä purtavaa tauolla ja valmistauduin toiseen settiin rauhallisen metsäkävelyn muodossa. Kahden tunnin aika livemusiikkia on paljon, ja on iso haaste saada meininki pidettyä yllä koko illan. Homma onnistui hyvin Salossa. Toki tälläkin keikalla oli muutama suvantovaihe, mutta loppumeiningit olivat komeat! Viimeisenä biisinä taisin soittaa Antti Tuiskua ja tunnelmat oli kohdillaan.

Keikan jälkeen fiilis oli korkealla ja keräsin kimpsut ja kampsut autoon. Juttelin vielä erään juhlavieraan kanssa ja oli puhetta että vuoden päästä tavataan 🙂 Tässä keississä oli mieleenpainuvaa se että kyseisen miehen poika edusti suomea Pyongchangin olympialaisissa, huikeeta! No, aika näyttää miten käy. Ajelin varovasti takaisin Helsinkiin ja seuraava raportti tulee Hämeenlinnasta jossa sain olla esiintymässä Kielorannassa yritysjuhlissa. Tällä keikalla oli lähellä että olisin jäänyt jumiin mutaan, tie oli sen verran huonossa kunnossa. Pysykää siis kanavalla, suomen seksikkäimmällä ja kalleimmalla blogilla, ensi viikkoon!