Trubaduuri Helsingissä on kertomus trubaduuri Vihtori Maijasen keikasta Helsingissä finlandiatalolla pikkujouluaikaan 2017. Kyseessä oli suomen kardiohoitajien 20-vuotisjuhlat ja iltaan kuului myös ilmiömäinen imitaattori Jarkko Tamminen oman shownsa myötä. Valmistelut alkoivat jo hyvissä ajoin ja tällä keikalla olin vuokrannut isomman äänentoistolaitteiston koska juhlavieraita oli reilusti yli sata. Kasasimme kamat finlandiatalon terassisalin lavalle jonka ystävällinen talon henkilökunta oli kasannut valmiiksi. Jarkko saapui sen jälkeen paikalle ja kävimme hänen settinsä läpi ja säädimme äänensävyn hänelle sopivaksi. Jarkko itseasiassa pyysi minua miksaamaan hänen esityksensä ja tein sen tietysti kun äänimiestä ei ollut paikalla. Tsekkien jälkeen painelin takahuoneeseen ja sain siellä käsittämättömän hyvää ruokaa, suussasulavaa peuraa ja quinoasalaattia. Kävin läpi Jarkon setin jossa minulla oli lähinnä volumen ja play/stop nappien säätöjä.
Keikka alkoi osaltani hieman etuajassa ja soitin ihmisten saapuessa terassisaliin. Tunnelma oli heti rennon letkeä ja arvelin että illasta tulee hauska. Tarjoilija toivat ihmisille ruokalajeja toisensa jälkeen ja naputtelin hyviä biisejä, pääasiallisesti kotimaisia hittibiisejä. Soitin yhteensä 90 minuuttia putkeen ja lopussa aloinkin jo hieman kaipaamaan taukoa. Säädin kamat Jarkon setin mukaisiksi ja painoin aloitusmusan käyntiin. Show oli loistava, kerrassaan upea! Nauroin vedet silmissä moneen otteeseen. Sinänsä jotkut henkilöt jotka Jarkko ”kutsui” lavalle oli loppuunkuluneita( Andy, Tommi Mäkinen jne.) mutta juju olikin siinä että Jarkko oli oli tehnyt käsittämättömän tarkkaa taustatyötä ja imitaatiot liittyivät kardiologien ammattiin erittäin hauskalla ja taidokkaalla otteella. Yleisö oli aivan pähkinöinä, ja nauroi sydämensä pohjasta. Itsellä oli täysi työ pysyä mukana miksaajana mutta jotenkuten selvisin hommasta. Jarkon setin jälkeen valmistauduin omaan jälkimmäiseen settiin ja aloitus viivästyi jonkun verran. Loppujen lopuksi aikaa jäi puolisen tuntia soittaa loppusetti ennen tilaisuuden loppumista. Yliajallehan se meni koska tanssit saatiin pystyyn välittömästi 🙂 Lopussa meno näytti jotakuinkin tällaiselta:
Keikan jälkeen sain paljon hyvää palautetta ja fiilis oli korkealla. Puitteet finlandiatalolla olivat uljaat ja yleisö aivan super! Puolisoni oli lähdössä pikkujouluihin ja kasasin kiireen vilkkaan äänikamat autoon ja kaahasin kotiin. Ensi viikolla jälleen tunnelmia pikkujoulukeikoilta, pysykää kanavalla, suomen suosituimmalla blogilla!